Kisavalmistelut ovat täydessä käynnissä, eikä me yhtään juosta kuin päättömät kanat, eipä vähän!
Aamu alkoi ryntäämällä fillarikauppaan. Yhteistyösopimuksia solmittiin Urheilu-Ulapan kanssa. Sieltä löytyi tähän mennessä nätein mahdollinen pyörä. Hitsi, mitään pinkkiä tai lilaa ei ollut tarjolla yhtään missään, harmi!
Pyörän hankinta oikeasti ei ole mikään helppo tehtävä. Olen saanut NIIN monta vinkkiä, mitä ominaisuuksia pyörässä tarvitaan, mutta arvatkaa vaan muistinko niistä yhtään kun menin sinne kauppaan. Suunnistin vain näteimmän väristä yksilöä kohti. Pikapuhelu tiimikaverille Marjolle, et minkälainen fillari sillä on. Se käski valita joku joka istuu, sillä se kuitenkin on päin peppua! Valitsin nätin ja semmosen pepulle sopivan mallin.
Urheilu-Ulapan setä oli niin huvittunut tai ehkä se oli aavistus sääliä joko tai, ja saimme Urheilu-Ulapan sponssaamaan meitä IIIHANILLA pyöräilykypärillä. Eihän nyt tällaisia Ladyjä voi päästää vaaralliseen liikenneviidakkoon tai muhkuraisille metsäpoluille ilman asiaan kuuluvia suojavarusteita. Isä oli tosin sitä mieltä että kypäräkään ei ole tarpeeksi ja ehdotti vanhoja jääkiekkovarusteita. Ne vaan on aavistuksen tukalat.
Iltapäivästä sovittiin treffit Cityyn. Tarkoitus oli mennä kirjastoon hakee vähän suunnistusta käsitteleviä kirjoja, niin kuin ”Suunnistus for Dummies” tai jotain yhtä yksinkertaisia ”How to get there or somewhere” heh!
Uudet tiimitakit, wohoo!
Mut First things first. Poikettiin ihan vaan pikaiseen yhdessä vaateliikkeessä ja sit toisessa ja kolmannessa ja neljännessä… Hubby soitti noin 8 kertaa perään, mut Marjo on niin nopee suunnistaja, oikeesti! Se niin tunsi, haistoi ja selkeesti tiesi kaikki parhaat mestat ja sen johdosta oltiin aina keretty jo johonkin seuraavaan liikkeeseen kun Hubby metsästi meitä jostain toisesta. Tämä seikkailu-urheilu on oikeasti aika haastavaa ja kallista. Jouduttiin ostaa ainakin yhdet kuviolliset juoksutrikoot ja sit yhdet mustat ja sit yhdet raidalliset, jos sää on vähän huono. Sitten pari toppia ja muutama urheilupaita ja Tiimitakit totta kai, sit yhdet korvikset, joissa oikeesti oli muutaman korvikset, että on mistä vaihtaa tai jos menee hukkaan ja tietty että sit siinä kisassa on sit just oikean väriset ja oikeanlaiset korvikset ja tietty myös takin sävyyn sopivaa kynsilakkaa ja muita semmoisia TOSI tärkeitä juttuja. Parantavat ihan varmasti meidän suoritusta, tai ainakin me näytetään nätimmiltä, kun joudutaan soittaa joku pelastaa meidät sieltä metsästä. Ja jos ei muuta, niin toimitaan semmoisina ”variksen pelättiminä,” et kaikki pelottavat metsäneläimet juoksevat meitä karkuun, että meidän ei tarvi juosta niitä.
Eikä siinä vielä kaikki. Ihana kamalan raskastakin tuo ostostelu on. Jouduttiin käveleekin ihan kamalan paljon. Hitsi kun ei ollut sykemittari mukana tai askelmittari tai se uus trendikäs LOOP ( Ei kyllä kumpikaan omisteta sitä, ainakaan vielä! Vink,Vink Sponsorit!). Ja entä sitten vaatteiden sovittelu! Siinä se vasta ihan kamala hiki tuleekin! Ei sovi unohtaa, että tämä ihan varmasti kehittää meitä kohti ensviikon suoritusta. Shoppailuhan on käytännössä niin kuin suunnistusta. Yrität miettiä kuumeisesti mitä kautta on helpoin edetä paikasta A paikkaan B ja sit C ja välttelet seisovia tai liian pitkiä kassajonoja, tai niitä vaaterekkejä joissa kaikki muut on. Kaupungissa on muutenkin ihan kamalia haasteita ja lisäksi erilaisia hidasteita, siis ihan kokeneillekin suunnistajille, jos yrittää tehdä semmoista täsmäshoppausta niin kuin me! Hissit kannattaa unohtaa, ihan ajan haaskausta! Rullaportaiden kävely ja siellä ohittelu, aivan loistavaa peppureisijumppaa, kokeileppa vaikka ite!
Olin niin fiilareissaan uudesta fillarista, et piti ottaa mökillekin se mukaan. Lapset piti laittaa Mummon kyytiin et uus ihastus mahtuu mukaan. Minkähän nimen mä sille antasin? Oon NIIN intona! Kävin testaa sitä jo mökkitiellä, hyvin kulukee, SIISTIÄ!
Huomenna yritän löytää kompassin jostain, ainakin joskus täällä mökilläkin on ollut semmoinen. Oisko tähän kenelläkään vinkkejä miten sitä käytetään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti